Perusteet II: Spinozan jumala

Spinoza oli aikanaan suuri uskontojen kriitikko. Hänet voidaan nähdä nykyaikaisen uskontokritiikin esi-isäksi, koska monet Spinozan näkemyksistä juutalais-kristillisestä uskonnosta ovat meidän aikakaudella nousseet itsestäänselvyyksiksi. Esimerkiksi me emme pidä Raamattua jumalallisena tekstinä, vaan se katsotaan ihmisen kirjoittamaksi. Spinozan uskontokritiikin keskiössä on jumalan (kirjoitan tarkoituksella jumalan pienellä alkukirjaimella, joka toivottavasti tulee selväksi tämän kirjoituksen aikana) inhimillistäminen eli antropomorfismi.

Juutalais-kristillinen käsitys jumalasta on hyvin inhimillinen. Jumala on kiivas, kaitseva ja rakastava isähahmo, jonka säätämien lakien noudattamisesta muodostuu ihmisen hurskaus. Spinoza katsoo tämän olevan niin kaukana totuudesta kuin vain voi olla. Spinozan jumala on persoonaton, tunteeton ja materiaalinen. Ja tämä asetti Spinozan välittömästi vastakkain yleisen uskonnollisen käsityksen kanssa jumalasta. Hänen jumalansa on tämänpuoleinen; itse asiassa se on tämänpuoleisuus itsessään. Jumalan ulkopuolella ei ole mitään. Ja me sisällymme jumalaan. Spinozan jumala ei siis ole maailman ulkopuolella sijaitseva suuri henkiolento, joka ohjaa maailman menoa. Se ei ole edes maailman luoja. Koska Spinozan jumala on maailmankaikkeus itse.

Deus sive natura

Spinozan käsitystä jumalasta on kutsuttu panteismiksi; eli jumalan ja luonnon samaistamiseksi. Spinoza samaistaaa luonnon ja jumalan sanomalla, että ”Jumala, eli luonto” (lat. deus sive natura). Mutta naiivin panteismin sijaan hän ei rohkaise luonnon palvomiseen. Hän itse asiassa katsoo, että todellinen jumala on ihmisen palvontamenoille täysin välinpitämätön. Se ei voisi niistä välittää vaikka haluaisikin, koska jumala ei voi haluta mitään.

Spinozan käsitystä luonnosta ei tule ymmärtää siksi luonnoksi, josta esimerkiksi vihreät liikkeet puhuvat. Maapallolla vallitseva biosfääri on Spinozalle liian pieni; hän pyrkii katsomaan suurempaa kuvaa eli itse jumalaa. Spinozan jumala on maailmankaikkeus itsessään. Se on kaikki mitä on ja sen ulkopuolella ei voi olla mitään, koska olemassaoloa ei sen ulkopuolella ole.

Spinozan käsitykset niin jumalasta kuin luonnosta hämmentävät edelleen. Hänen luontokäsitys on helpommin ymmärrettävissä, koska ilman maailmankaikkeutta ei olisi olemassa meidän biosfääriämmekään. Samalla maailmankaikkeuden näkökulmasta katsottuna pienen maapallon biosfäärin tuhoutuminen on pisara meressä ja jopa sitäkin vähemmän. Miksi maailmankaikkeus tuntisi mitään tunnetta tämän biosfäärin kohtalosta? Varsinkin, kun koko maailmankaikkeudella ei ole mitään inhimillisiä tunteita. Itse asiassa sillä ei ole tunteita laisinkaan.

Se, joka rakastaa Jumalaa, ei voi pyrkiä siihen että Jumala vastavuoroisesti rakastaisi häntä.
(E V, prop. 19.)

Tässä tullaan Spinozan radikaalin ajatuksen ytimeen. Jumala ei ole inhimillinen. Jumala on maailmankaikkeuden säännönmukaisuus eli luonnonlait. Luonnonlait eivät muutu miksikään vaikka me kuinka palvoisimme jumalaa. Ne eivät voi toisin olla. Universumin äärettömän koon takia me emme välttämättä voi käsittää tätä kaikkea, mutta periaatteessa se on käsitettävissä.

Kaikkivoipa jumala

Spinozan kritiikin toinen kärki muodostuu jumalan kaikkivoipaisuudesta. Jumala ei yksinkertaisesti voi olla kaikkivoipa, koska se ei voi olla olematta. Jumalan on pakko olla olemassa.

Juutalais-kristillisessä traditiossa jumalan kaikkivoipaisuus on otettu annettuna. Spinoza ei yksinkertaisesti kykene ymmärtämään, miten jumala voisi olla kaikkivoipa, koska senkin on noudatettava olemassaolon välttämättömyyttä. Tämä kaikki voi vaikuttaa pelkältä terminologiselta saivartelulta, jos ei ole tottunut filosofiseen argumentaatioon. Spinozan tarkoitus ei ole pelkästään paljastaa juutalais-kristillisen uskonnon epäjohdonmukaisuus. Hän haluaa osoittaa koko länsimaisen jumala-käsityksen sisältämä ristiriita ja samalla sen tuhon siemenen.

Jumala ei voi olla kaikkivoipa, koska hän on välttämättä olemassa. Kaikki luonnossa saa olemassaolonsa tästä olemassaolosta. On siis hyvin selvää, että Spinoza puhuu jostain muusta kuin suuresta henkiolennosta maailmankaikkeuden tuolla puolen. Ja Spinoza on pääsemässä vasta alkuun. Hän katsoo tämän kaiken lisäksi, että ihminen kykenee ymmärtämään jumalan järjellisesti.

Jumala ei ole voinut tuottaa olioita millään muulla tavalla eikä missään muussa järjestyksessä kuin miten ne on tuotettu.
(E I, prop. 33)

Jumalalla ei ole edes valinnanvapautta. Kaikki maailmankaikkeudessa seuraa luonnonlakeja ja ne eivät tee poikkeuksia; ei edes jumalan kohdalla. Tulemme palaamaan tähän valinnanvapauden teemaan tuonnempana useaan kertaan, koska Spinozan katsotaan samalla kieltävän, että ihmisellä ei myöskään olisi valinnanvapautta. Tämä ei pidä paikkansa, koska Spinoza kieltää ainoastaan jumalallisen valinnanvapauden. Mutta tämä on hyvin vaikea kysymys, johon ei voida antaa yksiselitteistä vastausta ja monimutkaisenkin vastauksen antaminen edellyttää lähempää syventymistä Spinozan ajatteluun. Toteamme tässä kohdassa Spinozan käsityksen jumalasta olleen aikanaan niin pahasti törmäyskurssilla institutionaalisten uskontojen kanssa, että hänen oli parempi olla julkaisematta Etiikkaa elämänsä aikana.

Oliko Spinoza ateisti?

Saksalainen runoilija Novalis (1772 – 1801) kutsui Spinozaa ”jumalasta päihtyneeksi” ja Goethe (1749 – 1832) kastoi Spinozan uudestaan nimellä Theissimus (”kaikkein teistisin”). Oman elämänsä aikana Spinoza kielsi jyrkästi olleensa ateisti. Mutta tuolloin ateisteilla oli maine öykkäreinä ja herjaajina. Spinoza ei halunnut samaistua tähän joukkoon. Hän halusi ilmaista oman käsityksensä jumalasta omalla filosofisella tavallaan.

Spinozan jumala on materiaalinen ja ei täten ole maailmankaikkeuden ulkopuolella taivaassa tai muussa ylimaallisessa olemassaolossa. Samoin Spinozan jumala on persoonaton, jolla ei ole mitään inhimillisiä ominaisuuksia. Spinozan jumala on se, ei hän.  Toisaalta, Spinoza sanoo jumalan olevan myös ajatteleva, koska se sisältää kaikki olemassaolon muodot. Koska ihminen on ajatteleva olento, sisältää jumala täten ajattelun ominaisuuden.

Kun otamme huomioon nykyaikaisen tieteellisen ateismin, niin Spinoza oli meidän mittapuilla mitä ilmeisimmin ateisti. Hän kuitenkin teki perusteellisen selvityksen jumalan kanssa. Tämä osoittaa, että Spinoza oli mitä luultavammin nuorena ollut vahvasti uskonnollinen. Hän ehkä epäili jumalallisen ilmoituksen totuudenmukaisuutta, mutta uskonto sinänsä näyttää olleen hänelle tärkeä osa ihmisen elämää.

Mutta Spinoza ei uskonut jumalan palvomiseen tai rukoukseen. Näiden tilalle hän esitteli jumalan älyllisen rakastamisen (lat. Amor dei intellectualis). Tämä syvä ja perusteellinen jumalan älyllinen ymmärtäminen muodosti ihmisen korkeimman tiedon lajin ja oli samalla luonnon väärästä ymmärtämisestä vapautuneen ihmisen olemassaoloa.

Tulemme palaamaan näihin kaikkiin teemoihin myöhemmin. Keskeisintä tässä vaiheessa on ymmärtää, mitä Spinoza tarkoitti jumalalla ja mitä ei. Spinoza ei ollut juutalais-kristillinen ajattelija. Tästä huolimatta hänen käsityksensä jumalasta on älyllisesti niin kirkas, että sen voi tuntea päihdyttävänä. Jumalasta päihtynyt…

Perusteet I: Etiikan lukemisesta

Miksi Spinoza valitsi geometrisen tavan Etiikan esitysmuodoksi? Tämä on kysymys, joka on vaivannut Spinozan tutkijoita vuosisatoja. Spinoza työsti Etiikkaa vuosia ja pyrki siinä esittämään suuren filosofisen järjestelmänsä. Täten esitysmuoto ei voinut olla satunnaisesti valittu, vaan tarkkaan harkitun suunnittelun tulosta.

Esitysmuotonsa takia Etiikka ei avaudu helpolla. Sen lukeminen on prosessi, joka vaatii aikaa ja paneutumista. Teos ei ole pelkkä filosofinen tutkielma, vaan ohjekirja ja manuaali filosofiseen elämäntyyliin. Esitysmuoto asettaa Etiikan lukijan prosessiin, jonka päämääränä on muuttaa lukijan persoonaa. Ranskalainen filosofi Gilles Deleuze piti Spinozaa suurena kirjallisena tyylitaiturina. Päällepäin katsottuna tämä näyttää liioitteluna. Muodostuuhan Etiikka insinöörimäisen tylsistä propositioista, todistuksista ja apulauseista. Mutta tämä on pelkkää pintaa, jota raaputtamalla alkaa teoksen uskomaton rikkaus paljastumaan. Se ei ole yksi kirja muiden joukossa. Etiikka on yksi länsimaisen filosofian suurista saavutuksista ja kiistaton klassikko.

Toinen syy teoksen esitysmuotoon löytyy niistä ulkoisista tekijöistä, joiden painostuksen alaisena Spinoza joutui teostaan kirjoittamaan. Sen ei pitänytkään olla helposti avautuva, jotta ainoastaan asialle vihkiytyneet kykenisivät sitä ymmärtämään. Etiikka on eräänlaista salakirjoitusta alusta loppuun. Mutta toisaalta, Spinozan tarkoitus oli auttaa ihmisiä muuttumaan; löytämään pelastus sekavaksi muuttuneessa maailmassa. Tämä sotii salakirjoitus-teoriaa vastaan. Joudumme päätymään edelleen ambivalenttiin suhteeseen. Etiikka on toisaalta vaikea ja toisaalta se on tarkoitettu kaikille; se ei voi siis olla tarkoituksella luotaantyöntävä.

Geometrinen esitysmuoto tekee Etiikasta ajattoman ja samalla persoonattoman. Mutta tämäkin kuva alkaa murenemaan, kun lukija keskittyy lukuisiin huomioihin, jotka Spinoza tekee teoksessaan todistusten sekaan. Näissä huomioissa tulee esille Spinozan luonne. Propositioissa, todistuksissa ja apulauseissa esiintyy viileä, persoonaton ja kuiva Spinoza, mutta huomautuksissa ja liitteeissä pääsee valloilleen tulinen, kiivas ja riitainen Spinozan toinen puoli. Kutsukaamme ensimmäistä Baruchiksi (Spinozan juutalainen nimi) ja jälkimmäistä Benedictukseksi (nimi, jonka Spinoza otti itselleen karkotuksen jälkeen).

Mutta keskeisin syy geometrisen esitysmuodon valitsemiseksi näyttää olevan Spinozan filosofisen järjestelmän holistisuus; kaikki liittyy kaikkeen ja yksityiskohta saa selityksensä kaiken kautta. Jokainen olio on osa laajempaa kokonaisuutta ja se voidaan tietää, kun sitä katsotaan osana tätä laajempaa kokonaisuutta. Tällainen tieto johtaa ihmisen hyvään elämään. Täten ohjekirja hyvään elämään tulee olla esitysmuotoaan myöten tämän saman johdonmukaisuuden ilmentymä. Oma väitteeni on, että Spinoza ei olisi voinut esittää filosofista järjestelmäänsä muulla tavalla kuin geometrisessä muodossa.

Tästä huolimatta Etiikka ei ole geometriaa. Kuten se alaotsikko kuuluu ”geometriseen tapaan esitettynä”. Etiikka on kvasimatematiikkaa, jonka päämääränä on osoittaa kuinka meidän aistiemme kautta koetut kokemukset ilmaisevat niiden taustalla vaikuttavaa kosmista johdonmukaisuutta, joka voidaan ymmärtää järjellä. Kaikki maailmankaikkeudessa on järjestynyt tämän johdonmukaisen järjestyksen mukaisesti. Me emme välttämättä kykene ymmärtämään tätä kaikkea maailmankaikkeuden laajuuden takia, mutta periaatteessa se on mahdollista.

Etiikan lukeminen on tämän johdonmukaisuuden ymmärtämisen opas ja harjoituskirja. Sen lukeminen on henkistä harjoitusta, jolla maailmankaikkeuden sisältämä johdonmukaisuus astuu ihmisen elämään. Samoin kuin Raamattu tai mikä tahansa muu pyhä kirja, niin Etiikka pyrkii muuttamaan maailmassa elävän ihmisen. Pyhistä kirjoituksista poiketen Etiikka ei pohjaa sanomaansa ylimaalliseen ilmoitukseen tai muuhun maailmankaikkeuden ulkopuoliseen auktoriteettiin. Etiikka on tämänpuoleisuuden (immanentista) näkökulmasta käsin kirjoitettu, jossa ei jää tilaa selittämättömille ihmeille tai jumalaisille ilmoituksille. Kaikki se, mikä ole johdettavissa kosmisesta johdonmukaisuudesta ei voi olla totta; toisin sanoen, se ei voi olla olemassa. Spinozan maailmankaikkeus on olemassaoloa, jossa johdonmukaisuus kulkee käsi kädessä materian kanssa.

Luonnossa ei tapahdu mitään, jota voitaisiin pitää sen puutteellisuudesta johtuvana; luonto näet on aina sama ja sen voima ja toimintakyky on kaikkialla yksi ja sama. Toisin sanoen, luonnon lait ja säännöt, joiden mukaan kaikki tapahtuu ja muuttuu muodoista toisiksi, ovat aina ja kaikkialla samoja. Siksi myös se tapa, jolla olioiden – olivat ne millaisia tahansa – luonto ymmärretään, täytyy olla yksi ja sama, eli tämä tapahtuu luonnon yleisten lakien ja sääntöjen kautta.
(EIII, esipuhe)

Olen palannut Spinozan Etiikan äärelle lukemattomia kertoja. Näiden vuosien varrella olen vakuuttunut siitä, että Spinoza ei olisi voinut ilmaista filosofista järjestelmäänsä muuten kuin geometriseen tapaan esitettynä. Etiikka ei ole kiva kirja, joka antaa selkeitä ohjeita miten saavuttaa hyvä elämä. Jos hyvä elämä olisi saavutettavissa muutamia yksinkertaisia ohjeita seuraamalla, niin me emme tarvitsisi Etiikkaa tai edes koko filosofiaa. Mutta meidän jokainen elämä osoittaa, että näin ei ole. Elämä on vaikeaa ja me olemme siinä hyvin eksyksissä. Jos tämä tarvitsee todisteita, niin katsokaamme meidän biosfäärimme tilaa tässä ja nyt. Se, mistä meidän elämämme on riippuvainen, on kuolemassa ja me sen mukana. Ja tämä kaikki ihmisen omien toimien takia. Jos me emme olisi olleet eksyksissä ja olisimme tietäneet, mitä olemme tekemässä, niin miten tähän olisi voitu päätyä? Eli me olemme olleet eksyksissä.

Kuten jo johdannossa mainitsin, niin Spinozan lauseiden lukeminen on eräänlaista meditaatiota. Mutta niitä ei voi erottaa kokonaisuudesta itsenäisiksi mantroiksi. Spinoza näyttää kirjoittavan hyvin samanlaisista teemoista kuin itämainen filosofia, mutta kumpikaan ei ole toisiinsa palautettavissa. Spinozan filosofia on kaikesta mystiikasta riisuttua johdonmukaisuutta. Siksi katson sen olevan meille länsimaisille ihmisille helpommin avautuvaa. Samalla se osoittaa edelleen meille kuinka mystifikaatiot ja taikauskoisuus elävät keskuudessamme; ehkä juuri tänään jopa voimakkaampana kuin vuosisatoihin.

Ja seuraavassa perusteiden osassa tulemme – johdonmukaisesti – käsittelemään Spinozan Jumalaa… ja mitä se ei ole ja mitä se on.

Johdanto II: Benedictus Baruch Spinoza – kirottu, karkoitettu ja hyljeksitty

Benedictus Baruch Spinoza syntyi Amsterdamissa lokakuun 24. päivänä 1632 ja hän kuoli Haagissa helmikuun 21. päivänä 1677. Spinoza syntyi juutalaiseen kauppiasperheeseen. Perhe eli osana laajaa juutalaisyhteisöä. Amsterdamin juutalaisilla oli muuhun Eurooppaan nähden vapaammat oltavat ja he eivät eläneet yhteiskunnasta erillään ghettossa. Tämä mahdollisti laajan koulutuksen juutalaisten jälkeläisille sekä vuorovaikutussuhteen ympäröivän kulttuurin kanssa. Tästä sulatusuunista Spinoza ammensi filosofiansa ainekset, jotka lopulta johtivat välirikkoon niin juutalaisen kuin kristityn kulttuurin kanssa.

Spinoza oli omana aikanaan ja heti kuolemansa jälkeen hyljeksitty ja pilkattu. Hänen teoksensa kiellettiin vuosikymmeniksi. Spinozismia pidettiin halveksittavana ja turmiollisena oppina, johon kenenkään kunniallisen kristityn (tai juutalaisen) ei tullut syventyä. Tulla leimatuksi spinoziksi oli yhtä häpeällistä kuin meidän aikana olisi tulla tunnetuksi pedofiilina.

Spinozasta on jälkeenpäin luotu kuva yksinäisestä ja periksiantamattomasta ajattelijasta, joka kehitteli suurta filosofista systeemiään kaikessa hiljaisuudessa. Tämä ei kuitenkaan vastaa totuutta kuin osaksi.

Spinoza oli hyvin tunnettu Amsterdamissa. Hän oli eräänlainen oman aikansa julkkis-filosofi, jonka radikaalit käsitykset yhteiskunnasta ja uskonnosta herättivät paheksuntaa ja ihailua. Tuntemattomaksi jäänyt fanaatikko yritti jopa murhata Spinozan. Vuonna 1661 poliittinen ilmapiiri puhkesi väkivaltaisiksi levottomuuksiksi ja filosofin oli muutettava pois Amsterdamista rauhalliselle maaseudulle. Tämä pakeneminen oli pakon sanelemaa. Kyseessä ei ollut pelkästään vapaaehtoinen vetäytyminen tekemään ajatustyötä rauhassa.

Amsterdamin poliittinen ja uskonnollinen ilmapiiri teki Spinozan varovaiseksi. Tästä hyvänä esimerkkinä käy Spinozan sinetti, jolla hän signeerasi kirjeensä. Sinetissä lukee latinaksi caute, mikä tarkoittaa ”varovaisesti/varovaisuus”. Sinetissä oli tämän lisäksi ruusu, joka viittaa latinankieliseen ilmaukseen sub rosa, jota käytetään salassa pidettävien ja luottamuksellisten asioiden yhteydessä. Spinoza tiesi olevansa vaarassa. Oli viisaampaa vetäytyä syrjään ja jatkaa työskentelyä suljettujen ovien sisäpuolella kuin jättää työ kesken ja menehtyä.

Romanttinen Spinoza

Jos Spinoza oli omana aikanaan hyljeksitty, niin sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen suhtautuminen muuttui. Alkoi suoranainen Spinoza-buumi. Samaan aikaan alkoi syntymään romanttinen kuva yksinäisestä erakko-filosofista, joka ei suostunut tinkimään älyllisestä rehellisyydestään ja lahjomattomuudestaan. Tämä köyhyydessä elävä, askeettinen ja yksinäinen kuva Spinozasta on viime aikaisten tutkimusten ansiosta kumoutumassa.

Mutta periksiantamattomuus ja tinkimättömyys ovat kiistattomia. Spinoza kieltäytyi hänelle tarjotusta Heidelbergin yliopiston filosofian professuurista, koska hän pelkäsi viran vaarantavan ajattelun vapauden. Virasta kieltäytyminen ei ollut mikään vähäinen asia, koska se olisi samalla merkinnyt vakaata taloudellista tilannetta Spinozalle. Ajattelun vapaus oli hänelle tärkeämpää. Spinoza myös kieltäytyi hänelle tarjotuista lahjoituksista. Hän ei mielestään tarvinnut niitä.

Spinoza elätti itsensä hiomalla linssejä. Mikroskooppi oli keksitty 1600-luvulla ja vuosisadan loppupuolella sen käyttäminen tieteen tekemisessä alkoi yleistymään. Spinoza työskenteli oman aikansa korkean teknologian alalla. Aikalaislausunnoissa Spinozan hiomia linssejä pidettiin laadukkaimpina mitä markkinoilta löytyi. Tämä käsityöläis-filosofin romanttinen kuva on innoittanut monia vasemmistolaisia ajattelijoita ja Spinozaa pidetäänkin yhtenä eurooppalaisen vasemmiston esi-isänä. Tämä on liioittelua. Mutta Spinoza oli voimakas demokratian kannattaja, joka nosti ajattelun vapauden takaamisen kaikkein keskeisimmäksi yhteiskunnan tehtäväksi. Spinoza piti ajattelun vapautta niin perustavanlaatuisena, että ihminen ei voi menettää sitä vaikka haluaisikin. Olemme tavallaan tuomittuja ajattelun vapauteen.

Valitettavasti linssien hiominen teki Spinozan sairaaksi. Lasipölyn hengittäminen vaurioitti peruuttamattomasti filosofin keuhkoja ja hän kuoli 44-vuotiaana. Elinaikanaan Spinoza ei julkaissut pääteostaan, vaan se julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen. Etiikan julkaiseminen hänen elinaikana olisi johtanut varmaan pidätykseen ja teloitukseen. Spinoza päätti elää ja uhrata elämänsä filosofian tekemiseen. Hän ei näytä uskoneen marttyyriuteen.

Tullessamme 1800-luvulle Spinozan suosio kasvoi entuudestaan. Romantiikan ajan suuret runoilijat Goethesta Hölderliniin tunnustautuivat spinozisteiksi. Valitettavasti heidän tutustuminen Spinozan ajatteluun näyttää jääneen pintapuoliseksi. Viime vuosisadalla Albert Einstein sanoi Spinozan olleen filosofi, joka oli vaikuttanut häneen voimakkaimmin. Spinozan käsitys luonnosta vaikutti suuresti ekologisiin liikkeisiin 1900-luvun loppupuolella.

Ymmärtääksemme paremmin Spinozan hahmoa ja hänen radikaalia käsitystä uskonnosta, on meidän otettava lyhyt sivupolku marrano-juutalaisten historiaan.

Marrano-juutalaiset

Maaliskuun 30. päivänä vuonna 1492 Espanjan kuningas päätti, että maan tulee päästä eroon juutalaisista mahdollisimman nopeasti. Espanjassa asuville juutalaisille annettiin kaksi vaihtoehtoa; joko he kääntyvät katoliseen uskoon tai poistuvat maasta. Katolisen kirkon inkvisitio-laitos valjastettiin tähän toimeen kaikilla mahdollisilla kauheuksillaan. Parissa kuukaudessa Espanjasta tehtiin juutalaisista vapaa maa. Suuri osa Espanjan juutalaisista muutti Portugaliaan, jossa he saivat harjoittaa uskontoaan vapaammin kuin Espanjassa.

Tämä vapaus oli kuitenkin väliaikaista. Espanjan ja Portugalian kuningashuoneiden välisen avioliiton seurauksena Portugalia kielsi juutalaiset maaperältään joulukuun 5. päivänä 1496. Portugalissa oleville juutalaisille annettiin ainoastaan yksi vaihtoehto – kääntyä kristityiksi. Toisin kuin Espanja, Portugalia halusi pitää kiinni taloudelle merkittävistä juutalaisista. Pakkokäännytyksestä tuli lähinnä kosmeettinen. Juutalaiset saivat harjoittaa uskontoaan kunhan vaikuttivat ulospäin katolilaisilta. Näitä juutalaisia kutsutaan krypto-juutalaisiksi (kreikk. kryptos = ”piilotettu”). Juutalaiset siis olivat ulkoisesti katolilaisia, mutta suljettujen ovien sisällä juutalaisia.

Termi marrano-juutalainen on ollut aikoinaan hyvin loukkaava. ”Marrano” on muinaista kastiliaa ja se tarkoittaa sikaa. Marrano-juutalainen oli siis juutalainen, joka söi sikaa (siis pakotettiin syömään sikaa). Kristityiksi käännytetyt juutalaiset olivat yhteiskunnan alinta kastia ja heillä ei ollut samoja oikeuksia kuin muilla.

Tilanne Portugaliassa muuttui vuonna 1547, kun paikallinen inkvisitio-laitos (espanjalaisen laitoksen innoittamana) perustettiin. Juutalaisten katsottiin levittäneen juutalaisuuttaan kristittyjen keskuudessa ja raaka juutalaisvaino alkoi. Marrano-juutalaisille ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin paeta maasta. Uuden kodin juutalaiset löysivät protestanttisesta Alankomaista. Amsterdamin kaupunkiin nousi elinvoimainen juutalainen kaupunginosa.

Amsterdamiin saapuneet juutalaiset eivät tunteneet omaa uskontoaan pitkän pakkokristittynä olemisen johdosta. Muut vanhemmat juutalaiset alkoivat opettamaan heille heidän ”omaa uskontoa” ja kuinka sitä harjoitetaan. Vapaamielisessä Amsterdamissa juutalaiset saivat harjoittaa omaa uskontoaan suhteellisen rauhassa.

Marrano-juutalaiset puhuivat äidinkielenään portugalia tai espanjaa ja harjoittivat uskontoaan hebreaksi. He toimivat yleensä kaupan alalla tuoden maahan herkkuja Portugalista ja Espanjasta. Näistä juutalaisista tuli varsin tärkeitä tekijöitä Hollannin noustessa yhdeksi suurista talousmahdeista Euroopassa. Spinozan perhe elätti itsensä kaupalla ja heidän asemansa eristäytyneessä juutalaisyhteisössä oli merkittävä.

Spinoza sai oppinsa rabbien koulutuksessa ja hänelle povattiin merkittävää toimea yhteisön sisällä. Omaa aikaansa seuranneet juutalaiset kuitenkin täydensivät koulutustaan yhteisön ulkopuolelta. Spinoza opiskeli latinaa ja sai kuulla uudesta filosofian merkkihenkilöstä nimeltä René Descartes. Tutustuminen Descartesin filosofiaan muutti Spinozan ajattelua merkittävästi. Descartes onkin ainoa filosofi, joka mainitaan nimeltä Etiikassa.

Spinozan sanotaan riitaantuneen rabbien kanssa jo varhaisessa vaiheessa koulutusta. Hän kuulemma löysi Toorasta ja Talmudista kiusallisia ristiriitaisuuksia ja ei suostunut uskomaan niiden olevan jumalallista alkuperää. Uusi tieteellinen metodi, jota hän opiskeli yhteisön ulkopuolella lisäsi entisestään polttoainetta epäilyn liekkeihin.

Lopullinen välirikko tapahtui heinäkuun 27. päivänä 1656, kun 24-vuotiaalle Spinozalle asetettiin suuri kirous ja karkotettiin juutalaisesta yhteisöstä. Karkotus oli yleinen rangaistustoimi, joka yleensä kesti päiviä tai kuukausia. Näin yhteisö pyrki pitämään itsensä yhtenäisenä. Spinozan karkotus oli lopullinen. Kukaan yhteisön jäsen ei saanut olla missään tekemisissä Spinozan kanssa.

Spinozan perheen aseman johdosta välirikkoa oli pyritty sovittelemaan pitkään. Spinozalle tarjottiin suurta rahallista korvausta, jotta hän luopuisi harhaoppisuudestaan tai ainakin pitäisi suunsa kiinni. Tämä ei sopinut Spinozalle. Valitettavasti meille ei ole säilynyt julkisen kirouksen lisäksi dokumentteja niistä syistä, jotka johtivat Spinozan karkottamiseen.

Nuori Spinoza käveli ulos yhteisöstä. Hän jätti taaksensa menestyvän liiketoimen ja varman tulevaisuuden. Spinozan sanotaan ottaneen mukaansa ainoastaan sänkynsä.

Hollanti menee sekaisin

Alankomaat syntyi varsin myöhään ns. kahdeksankymmenvuotisen sodan päätyttyä 1648, kun Espanja tunnusti maan itsenäisyyden. Koko 1600-luku oli maalle ennen näkemättömän vaurastumisen aikaa. Myönteinen kehitys kukoisti myös kulttuurin ja tieteen aloilla. Tällainen kehitys ei tapahdu ilman, että se synnyttäisi vihamiehiä. 1670-luvulla Hollanti ajautui lukuisiin sotiin ja maa menetti taloudellisen mahtinsa.

Spinozan elinaika ajoittuu Hollannin valtion kulta-aikaan. Kukoistusta kuitenkin alkoi varjostamaan sisäiset ristiriidat. Maata repi kahtia kuninkaan valtaa ja demokratiaa korostavat voimat. Ranska hyökkäsi Alankomaita vastaan ja vuonna 1672 kärjistyneet ristiriidat johtivat maan kokeneimman diplomaatin ja poliitikon Johan de Wittin surmaamiseen. Hurjistunut väkijoukko hyökkäsi Johan de Wittin ja hänen veljensä kimppuun Haagissa. De Wittin veljekset olivat tunnettuja demokratian kannattajia. Miehet otettiin kiinni ja heidät hirtettiin. Tämän jälkeen ruumiit paloiteltiin ja ruumiin osia levitettiin Haagin kaduille ”muistomerkkeinä”.

Tämä järjetön mestaaminen järkytti Spinozaa. Hänen vuokraisäntä telkesi filosofin asuntoonsa, jotta hän ei toteuttaisi aikomustaan lähteä protestoimaan murhaa. Spinoza olisi päätynyt samalla tavalla paloiteltavaksi.

Tämän historiallisen katsauksen tarkoituksena on ollut korjata muutamia väärinkäsityksiä, joita Spinozasta on syntynyt. Hän eli yksinäisyydessä filosofisen aktiiviuransa aikana, mutta ei erakkomaisen luonteensa takia, vaan varovaisuudesta. Spinozalla oli uskollisia seuraajia, jotka auttoivat filosofia tarvittaessa. Me emme valitettavasti omaa kovinkaan luotettavia aikalaislähteitä Spinozan persoonasta. Tiedämme hänen olleen pienikokoinen, tummahiuksinen ja miellyttävän näköinen. Lähteet osoittavat Spinozan olleen paikoitellen hyvin tulinen ja kiivas. Esimerkiksi karkotusta juutalaisyhteisöstä edelsi pitkä riita auktoriteettien kanssa, joita ei ollut tapana kyseenalaistaa. Spinozalla ei ollut aikomustakaan pyytää ajatuksiaan anteeksi tai vaieta niistä. Hän mieluummin valitsi turvattoman tulevaisuuden.

Samoin Spinoza selkeästi tähtäsi tuotantonsa julkaisemiseen vaikkakin hän luopui Etiikan julkaisemisesta elinaikanaan. Hänen seuraajansa toteuttivat filosofin viimeisen tahdon ja kirja julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen. Näin teos ei voinut aiheuttaa hänelle enempää vaikeuksia. Teos politiikasta jäi häneltä kesken. Spinoza ei siis ollut mielestään sanonut kaikkea Etiikassa.

Spinozan elämä ja hänen sukujuurensa selittävät hyvin miksi järki ja järjellisyys olivat hänelle niin tärkeitä. Marrano-juutalaisten historia on jatkuvaa järjettömyyttä. Heidät karkoitetaan maasta, koska kuningas niin tahtoi. Heidät pakotetaan kristityiksi, mutta samalla annetaan jatkaa juutalaisuutta salaa. Juutalaiset saavat uuden kodin Alankomaista, mutta vapauden sijaan heiltä vaaditaan tiukkaa juutalaista kuria yhteisön sisällä.

Hollanti elää suurta kukoistuksen aikaa, mutta samalla se ajautuu sisäisiin ristiriitoihin. Osa kansasta vaatii kuninkaan valtaa maahan vaikka juuri tuo kyseinen valta orjuutti kansaa muutama vuosikymmen aikaisemmin. Uudet demokraattiset ajatukset leviävät ja samalla saavat vastustusta niiden keskuudessa, jotka eniten hyötyisivät demokratian leviämisestä.

Minun on kai turha mainita yhtäläisyyksistä meidän aikakauden ja Spinozan aikakauden välillä. Järjen ja järjellisyyden soisi astuvan kulttuuriamme ohjaavaksi periaatteeksi. Juuri siksi Spinoza – tänään.

Johdanto I: Miksi Spinoza?

Spinozan elinaikana (1632 – 1677) länsimainen maailmankatsomus eli suurten mullistusten aikakautta. Perinteiset käsitykset vaihtuivat hitaasti, mutta väistämättömästi kohti meille tuttua tieteellistä maailmankatsomusta. Kristinuskon asema perimmäisenä totuutena alkoi väistymään koeteltavan tiedon tieltä. Entiset auktoriteetit menettivät asemansa uusille tuulille.

Tämä ei tietenkään tapahtunut ”yhdessä yössä”, vaan prosessi oli pitkä ja valitettavan verinen. Me elämämme edelleen tämän tsunamin viimeisten aaltojen aikaa. Edelleen on ihmisiä, joille Raamattu (tai jokin muu pyhä kirjoitus) edustaa lopullista ja erehtymätöntä totuutta, maa on litteä ja lajien kehittyminen on valhe. Itse asiassa kuluvan vuosikymmenen aikana ollaan tieteellisen maailmankatsomuksen edistyksessä otettu askeleita taaksepäin. Mystiikkaan vetoaminen, disinformaation levittäminen ja suoranainen kieltäytyminen uskomasta päteviä todisteita ovat saaneet enenevissä määrin jalansijaa yleisessä keskustelussa, taloudessa ja politiikassa. Älykkään teknologian aikakaudella ihmisen ajattelu tuntuu paikoitellen vähä-älyllistyneen.

Rationalismi

Spinoza luetellaan yleensä ns. rationalismin edustajaksi. On akateemista saivartelua, että onko tämä luokittelu oikein vai väärin. Spinoza ei rationalistiksi itseään kutsunut, koska koko termi keksittiin kauan hänen kuolemansa jälkeen. On kuitenkin totta, että Spinoza katsoi maailman olevan selitettävissä järjellä. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että maailma on hänen mukaansa rationaalisesti järjestäytynyt. Ihmisellä on periaatteessa kyky ymmärtää maailma. Tämä voi olla vaikeaa,mutta periaattessa siis mahdollista.

Muista oman aikakautensa rationalisteista Spinozan erottaa hänen keskittyminen ihmiseen. Ihmisen tunteet ja vajavaisuudet eivät olleet Spinozalle vieraita ja hän rohkaisee meitä tarkastelemaan näitä ilmiöitä järjen avulla. Meidän ei tule luovuttaa ensimmäisten vaikeuksien ilmaannuttua. Kaikella on järjellinen selitys, mikä ei tarkoita, että kaikesta seuraa älykkäitä johtopäätöksiä. Älyttömyys, virheet ja pahansuopaisuus ovat selitettävissä rationaalisesti.

Spinozan ajoista me länsimaiset ihmiset olemme kulkeneet modernin ja postmodernin aikakausien kautta kohti nykyistä informaatioteknologian aikakautta. Valitettavasti (länsimainen) ihminen on hyvin eksyksissä tämän kaiken keskellä… edelleen. Tämä eksyneisyys näkyy esimerkiksi erilaisten elämäntaito-oppaiden tulvana kirjakauppojen hyllyillä ja self-help sekä personal development kurssien suosiossa. Mutta miltein poikkeuksetta nämä ”oppaat” ovat yhtä tyhjiä kuin mieliala-konsultin feelgood-puheen jälkeinen hyvänolon tunne; viimeistään seuraavana aamuna sen vaikutus on lakannut.

Me etsimme suuntaa ja katson Spinozan filosofian olevan edelleen kokonaisvaltaisin, ehjin ja luotettavin pohja, joka osoittaa meille sopivimman tien eteenpäin. Juhani Pietarinen teoksessaan Ilon filosofia: Spinozan käsitys aktiivisesta ihmisestä (Yliopistopaino, 1993) ilmaisee osuvasti miksi juuri Spinozan tulisi puhutella meitä tässä ja nyt.

Mikä siinä puhuttelee? Luulisin kahdella seikalla olevan erityistä merkitystä. Spinozan filosofinen järjestelmä muodostaa ensinnäkin yhden, kaiken kattavan kokonaisuuden. Se yhdistää vaikuttavalla tavalla suuren luonnon eli maailmankaikkeuden ja pienen ihmisen iloineen ja suruineen yhden ja saman selityksen piiriin. Toinen koskettava piirre on ajattelun valoisuus. Spinozan lukeminen rohkaisee, se auttaa ymmärtämään erilaisten vaikeuksien syitä ja ohjaa rauhalliseen ja myönteiseen elämiseen.
(Ilon filosofia, s. 7)

Illan pimeinä hetkinä ennen unen saapumista ymmärrän heikosti aikakautemme eksyneen ihmisen tarvitsevan juuri tuota elämäänsä. Päivän kiihkeässä menossa voin paikoitellen unohtaa tuon, mutta toistuvasti se palaa mieleeni. Rauhallisuuden keskellä näen kirkkaasti, mitä itsekin kaipaan ja etsin Spinozan kirjoituksista.

Causa sui ja pelastus

Akateeminen spinoza-tutkimus on suurelta osalta keskittynyt Spinozan tietoteoriaan ja psykologiaan eli mielen filosofiaan. Nämä kaksi osa-aluetta ovat keskeisiä Spinozan filosofisessa järjestelmässä, mutta se ei typisty ainoastaan niihin. Ihmisestä ja elämästä puhuva filosofia ei voi rajoittua pelkkiin tietoteoreettisiin sormiharjoituksiin tai metafyysisiin näppäryyksiin. Spinozan filosofian sydän muodostuu vapautumisesta niistä kahleista, jotka luonnon väärin ymmärtäminen on meille asettanut.

Spinozan Etiikka (jonka voidaan katsoa sisältävän koko Spinozan filosofisen järjestelmän) alkaa seuraavalla määritelmällä:

Oman itsensä syyllä ymmärrän sitä, jonka olemukseen liittyy olemassaolo, eli jonka luontoa ei voi käsittää muuten kuin olemassa olevaksi.
(E I, määr. 1)

Oman itsensä syy (lat. causa sui) on Spinozan filosofian perusta, josta kaikki muu saa olemassaolonsa merkityksen ja syyn. En etene tässä vaiheessa aiheessa tätä pidemmälle. Sen aika tulee perusteiden kohdalla tämän johdannon jälkeen.

Etiikka taas päättyy seuraaviin sanoihin.

Joskin tie, jonka olen osoittanut johtavan tähän, näyttää sangen vaikealta, on se silti löydettävissä. Näin kovin harvoin eteen osuvan asian pitääkin kai olla vaikea. Jos näet pelastus olisi käsien ulottuvilla ja löytyisi ilman suurta vaivannäköä, kuinka silloin useimmat silti laiminlöisivät sen? Mutta kaikki erinomainen on yhtä vaikeata kuin harvinaistakin.
(E V, prop. 42, huom.)

Spinozan Etiikka alkaa oman itsensä syystä ja päätyyy pelastukseen. Tämä pelastus on mahdollista saavuttaa omaksumalla oman itsensä syyn näkökulma yksittäisen ihmisen elämän keskiöön. Se on alkupiste, josta kaikki muu elämässä johdetaan.

Mutta tämä prosessi ei ole helppo. Eikä Spinozan filosofian esitysmuodon ensivaikutelma helpota tätä prosessia. Spinozan Etiikka pitää sisällään maailmankaikkeuden metafyysisen selityksen, ihmisen aseman tässä järjestelmässä ja lopulta oikean suunnan jota kohti navigoida maailmankaikkeudessa. Ja tämä kaikki on esitetty geometrisessä muodossa määritelmin, propositioin, postulaatein ja huomautuksin. Tuntuu kuin Spinoza haluaisi käännyttää lukijan pois luotaan heti kättelyssä. Tarkempi lukeminen kuitenkin avaa huimaavan filosofisen panoraaman elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen. Kun Etiikan on kahlannut läpi, niin ymmärtää että tätä kaikkea ei olisi voinut muutoin esittää.

Etiikan kirkkaan selkeät lauseet tekevät sen lukemisesta paikoitellen rukouksen ja meditaation kaltaista hiljentymistä. Tästä huolimatta Spinoza ei ole uskonnollinen ajattelija. Vaikka hänen teoksensa ensimmäinen osa käsittelee Jumalaa, niin Spinoza on meidän aikakautemme mittapuilla ateisti. Elämänsä aikana Spinoza kielsi tiukasti tämän, mutta tuolloin ”ateistilla” oli hyvin toisenlainen sävy kuin mitä me sille annamme tänä päivänä. Palaan tähän teemaan johdannon jälkimmäisessä osassa.

Alain de Botton katsoo Spinozan halunneen korvata Etiikalla Raamatun. Pidän tätä samaan aikaan sekä liioitteluna että vähättelynä. Juutalais-kristillinen usko oli Spinozan kritiikin tähtäimessä ja hän tunsi sitä kohtaan syvää vastenmielisyyttä. Mutta Raamatun korvaaminen Etiikalla ei ollut hänelle tarpeeksi kunnianhimoista.

Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille pitää sisällään jo kliseeksi muodostuneen luvun, jossa Syvä miete -tietokone valjastetaan antamaan vastaus perimmäiseen kysymykseen elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Seitsemän ja puolen miljoonan vuoden pohtimisen jälkeen kone ilmoitti vastaukseksi ”42”. Aivan yhtä hyvin kone olisi voinut tarjota vastaukseksi Spinozan Etiikka: geometriseen tapaan esitettynä.

Nämä sanat asettavat harteilleni raskaan todistustaakan. On helpompi sanoa jonkun asian tai teoksen sisältävän lopullisen vastauksen elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen kuin todistaa se todeksi. Otan tämän haasteen vastaan tietäen sen olevan vaikeaa. Ehkä jopa mahdotonta. Mutta yritän parhaani.

Ennen kuin siirrymme Spinozan filosofian perusteisiin, niin on pysähdyttävä tämän johdannon toisessa osassa itse Spinozaan historiallisena henkilönä sekä hänen elämäänsä juutalaisuudesta karkotettuna ajattelijana myrskyisässä Hollannissa 1600-luvulla. Tämä historiallinen konteksti auttaa ymmärtämään eräitä Spinozan ajattelun kohahduttavimpia osia ja ymmärtämään, että ne itse asiassa eivät olekaan niin radikaaleja kuin päältä päin näyttävät.