Perusteet II: Spinozan jumala

Spinoza oli aikanaan suuri uskontojen kriitikko. Hänet voidaan nähdä nykyaikaisen uskontokritiikin esi-isäksi, koska monet Spinozan näkemyksistä juutalais-kristillisestä uskonnosta ovat meidän aikakaudella nousseet itsestäänselvyyksiksi. Esimerkiksi me emme pidä Raamattua jumalallisena tekstinä, vaan se katsotaan ihmisen kirjoittamaksi. Spinozan uskontokritiikin keskiössä on jumalan (kirjoitan tarkoituksella jumalan pienellä alkukirjaimella, joka toivottavasti tulee selväksi tämän kirjoituksen aikana) inhimillistäminen eli antropomorfismi.

Juutalais-kristillinen käsitys jumalasta on hyvin inhimillinen. Jumala on kiivas, kaitseva ja rakastava isähahmo, jonka säätämien lakien noudattamisesta muodostuu ihmisen hurskaus. Spinoza katsoo tämän olevan niin kaukana totuudesta kuin vain voi olla. Spinozan jumala on persoonaton, tunteeton ja materiaalinen. Ja tämä asetti Spinozan välittömästi vastakkain yleisen uskonnollisen käsityksen kanssa jumalasta. Hänen jumalansa on tämänpuoleinen; itse asiassa se on tämänpuoleisuus itsessään. Jumalan ulkopuolella ei ole mitään. Ja me sisällymme jumalaan. Spinozan jumala ei siis ole maailman ulkopuolella sijaitseva suuri henkiolento, joka ohjaa maailman menoa. Se ei ole edes maailman luoja. Koska Spinozan jumala on maailmankaikkeus itse.

Deus sive natura

Spinozan käsitystä jumalasta on kutsuttu panteismiksi; eli jumalan ja luonnon samaistamiseksi. Spinoza samaistaaa luonnon ja jumalan sanomalla, että ”Jumala, eli luonto” (lat. deus sive natura). Mutta naiivin panteismin sijaan hän ei rohkaise luonnon palvomiseen. Hän itse asiassa katsoo, että todellinen jumala on ihmisen palvontamenoille täysin välinpitämätön. Se ei voisi niistä välittää vaikka haluaisikin, koska jumala ei voi haluta mitään.

Spinozan käsitystä luonnosta ei tule ymmärtää siksi luonnoksi, josta esimerkiksi vihreät liikkeet puhuvat. Maapallolla vallitseva biosfääri on Spinozalle liian pieni; hän pyrkii katsomaan suurempaa kuvaa eli itse jumalaa. Spinozan jumala on maailmankaikkeus itsessään. Se on kaikki mitä on ja sen ulkopuolella ei voi olla mitään, koska olemassaoloa ei sen ulkopuolella ole.

Spinozan käsitykset niin jumalasta kuin luonnosta hämmentävät edelleen. Hänen luontokäsitys on helpommin ymmärrettävissä, koska ilman maailmankaikkeutta ei olisi olemassa meidän biosfääriämmekään. Samalla maailmankaikkeuden näkökulmasta katsottuna pienen maapallon biosfäärin tuhoutuminen on pisara meressä ja jopa sitäkin vähemmän. Miksi maailmankaikkeus tuntisi mitään tunnetta tämän biosfäärin kohtalosta? Varsinkin, kun koko maailmankaikkeudella ei ole mitään inhimillisiä tunteita. Itse asiassa sillä ei ole tunteita laisinkaan.

Se, joka rakastaa Jumalaa, ei voi pyrkiä siihen että Jumala vastavuoroisesti rakastaisi häntä.
(E V, prop. 19.)

Tässä tullaan Spinozan radikaalin ajatuksen ytimeen. Jumala ei ole inhimillinen. Jumala on maailmankaikkeuden säännönmukaisuus eli luonnonlait. Luonnonlait eivät muutu miksikään vaikka me kuinka palvoisimme jumalaa. Ne eivät voi toisin olla. Universumin äärettömän koon takia me emme välttämättä voi käsittää tätä kaikkea, mutta periaatteessa se on käsitettävissä.

Kaikkivoipa jumala

Spinozan kritiikin toinen kärki muodostuu jumalan kaikkivoipaisuudesta. Jumala ei yksinkertaisesti voi olla kaikkivoipa, koska se ei voi olla olematta. Jumalan on pakko olla olemassa.

Juutalais-kristillisessä traditiossa jumalan kaikkivoipaisuus on otettu annettuna. Spinoza ei yksinkertaisesti kykene ymmärtämään, miten jumala voisi olla kaikkivoipa, koska senkin on noudatettava olemassaolon välttämättömyyttä. Tämä kaikki voi vaikuttaa pelkältä terminologiselta saivartelulta, jos ei ole tottunut filosofiseen argumentaatioon. Spinozan tarkoitus ei ole pelkästään paljastaa juutalais-kristillisen uskonnon epäjohdonmukaisuus. Hän haluaa osoittaa koko länsimaisen jumala-käsityksen sisältämä ristiriita ja samalla sen tuhon siemenen.

Jumala ei voi olla kaikkivoipa, koska hän on välttämättä olemassa. Kaikki luonnossa saa olemassaolonsa tästä olemassaolosta. On siis hyvin selvää, että Spinoza puhuu jostain muusta kuin suuresta henkiolennosta maailmankaikkeuden tuolla puolen. Ja Spinoza on pääsemässä vasta alkuun. Hän katsoo tämän kaiken lisäksi, että ihminen kykenee ymmärtämään jumalan järjellisesti.

Jumala ei ole voinut tuottaa olioita millään muulla tavalla eikä missään muussa järjestyksessä kuin miten ne on tuotettu.
(E I, prop. 33)

Jumalalla ei ole edes valinnanvapautta. Kaikki maailmankaikkeudessa seuraa luonnonlakeja ja ne eivät tee poikkeuksia; ei edes jumalan kohdalla. Tulemme palaamaan tähän valinnanvapauden teemaan tuonnempana useaan kertaan, koska Spinozan katsotaan samalla kieltävän, että ihmisellä ei myöskään olisi valinnanvapautta. Tämä ei pidä paikkansa, koska Spinoza kieltää ainoastaan jumalallisen valinnanvapauden. Mutta tämä on hyvin vaikea kysymys, johon ei voida antaa yksiselitteistä vastausta ja monimutkaisenkin vastauksen antaminen edellyttää lähempää syventymistä Spinozan ajatteluun. Toteamme tässä kohdassa Spinozan käsityksen jumalasta olleen aikanaan niin pahasti törmäyskurssilla institutionaalisten uskontojen kanssa, että hänen oli parempi olla julkaisematta Etiikkaa elämänsä aikana.

Oliko Spinoza ateisti?

Saksalainen runoilija Novalis (1772 – 1801) kutsui Spinozaa ”jumalasta päihtyneeksi” ja Goethe (1749 – 1832) kastoi Spinozan uudestaan nimellä Theissimus (”kaikkein teistisin”). Oman elämänsä aikana Spinoza kielsi jyrkästi olleensa ateisti. Mutta tuolloin ateisteilla oli maine öykkäreinä ja herjaajina. Spinoza ei halunnut samaistua tähän joukkoon. Hän halusi ilmaista oman käsityksensä jumalasta omalla filosofisella tavallaan.

Spinozan jumala on materiaalinen ja ei täten ole maailmankaikkeuden ulkopuolella taivaassa tai muussa ylimaallisessa olemassaolossa. Samoin Spinozan jumala on persoonaton, jolla ei ole mitään inhimillisiä ominaisuuksia. Spinozan jumala on se, ei hän.  Toisaalta, Spinoza sanoo jumalan olevan myös ajatteleva, koska se sisältää kaikki olemassaolon muodot. Koska ihminen on ajatteleva olento, sisältää jumala täten ajattelun ominaisuuden.

Kun otamme huomioon nykyaikaisen tieteellisen ateismin, niin Spinoza oli meidän mittapuilla mitä ilmeisimmin ateisti. Hän kuitenkin teki perusteellisen selvityksen jumalan kanssa. Tämä osoittaa, että Spinoza oli mitä luultavammin nuorena ollut vahvasti uskonnollinen. Hän ehkä epäili jumalallisen ilmoituksen totuudenmukaisuutta, mutta uskonto sinänsä näyttää olleen hänelle tärkeä osa ihmisen elämää.

Mutta Spinoza ei uskonut jumalan palvomiseen tai rukoukseen. Näiden tilalle hän esitteli jumalan älyllisen rakastamisen (lat. Amor dei intellectualis). Tämä syvä ja perusteellinen jumalan älyllinen ymmärtäminen muodosti ihmisen korkeimman tiedon lajin ja oli samalla luonnon väärästä ymmärtämisestä vapautuneen ihmisen olemassaoloa.

Tulemme palaamaan näihin kaikkiin teemoihin myöhemmin. Keskeisintä tässä vaiheessa on ymmärtää, mitä Spinoza tarkoitti jumalalla ja mitä ei. Spinoza ei ollut juutalais-kristillinen ajattelija. Tästä huolimatta hänen käsityksensä jumalasta on älyllisesti niin kirkas, että sen voi tuntea päihdyttävänä. Jumalasta päihtynyt…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s